Koe maailmanluokan linnoituskaupunki ja idänlukko ​
Historiallinen Hamina ja Salpalinja

Ainutlaatuinen linnoituskaupunki ja idänlukoksi rakennettu Salpalinja


Tutustu maailmanluokan pikkukaupunkiin Haminaan, jonka kaltaista on vaikea löytää muualta maailmasta. Sen kiehtova historia tempaa seikkailuun, jossa vilahtavat historiankirjoista tutut suurvaltojen johtajat ja tavalliset kansalaiset. Haminan ja sen lähialueiden historiaan ja nykyaikaan kytkeytyy vahvasti sotahistoria, varustautumiseen ja suurvaltojen väliset aluevaatimukset. Nämä asiat ovat edelleen ajankohtaisia ja siinä mielessä historia herää elämään toistamalla itseään. ​

Hamina on edelleenkin varuskuntakaupunki. Pääset ajautumaan ajan pyörteisiin usean museon ja ennallistetun kohteen avulla. Tarjolla on myös nautinnollisia elämyksiä rooliopastuksen, fine diningin, oluttastingin ja kylpylän tarjoamien palveluiden muodossa.

Runsaan asiasisällön lisäksi tarjolla on myös rentoutumista, elämyksiä ja aistillisia nautintoja. Paketti sopii erityisesti sotahistoriasta sekä elämys- ja ruokamatkailusta kiinnostuneille.

Haminan kaupungin historia nykyisen asemakaavan muodossa alkaa 1720-luvulla, joka on ainutlaatuinen myös maailman mittakaavassa. Hamina rakennettiin linnoituskaupungiksi ja sitä se on oikeastaan edelleenkin Suomen puolustusvoimien ollessa keskeinen toimija arkisessa kaupunkikuvassa. ​

VARAA TÄSTÄ!ALK. 405 € / HLÖ
Lounas ravintola Kerholla ja rakennuksen esittely
Kaupunginmuseon opastettu kierros
Opastettu kierros Haminan kaupungissa
RUK- ja Wanha Veteraani - museo
Takatalo & Tompuri oluttasting ja KASKI-ravintola illallinen
Salpalinja ja Bunkkerimuseo
Fine Dining elämys korsussa
Majoittuminen SpaHotel Haminassa

Soveltuu

  • Yhdistykset​
  • Seurueet​
  • Kaveriporukat ​
  • Historiamatkailijat ​
  • Sotahistorian harrastajat ​
  • Ruokaelämysten ystävät

Sisältyy

  • Opastetut kierrokset Haminan kaupungissa ja museossa ​
  • Ravintola Kerhon lounas
  • RUK ja Wanha Veteraani – museot ​
  • Takatalo & Tompurin oluttasting ja KASKI-ravintola illallinen
  • Salpalinja ja Bunkkerimuseo ​
  • Ravintola Juuren Fine Dining korsussa​
  • 1 yön majoittuminen Spahotel Haminassa

Ryhmäkoko

10-25 henkilöä

Oman ryhmän kanssa matkalle

Varaa Historiallinen Hamina ja Salpalinja -paketti


Palvelemme kaiken kokoisia ryhmiä ja räätälöimme sinulle ja ryhmällesi sopivan matkapaketin. Täytä ryhmätarjouslomake ja asiakaspalvelumme on sinuun yhteydessä mahdollisimman pikaisesti.

Historiallinen Hamina ja Salpalinja

Ravintola Kerho

Hamina

RUK- ja Wanha Veteraani - museo

Takatalo & Tompuri

Salpalinja ja Bunkkerimuseo

Spa Hotel Hamina

Ryhmäpaketti sisältää: lounas ravintola Kerholla ja rakennuksen esittely, kaupunginmuseon opastettu kierros, opastettu kierros Haminan kaupungissa, RUK- ja Wanha Veteraani - museo, Takatalo & Tompuri oluttasting ja KASKI-ravintola illallinen, Salpalinja ja Bunkkerimuseo, Fine Dining elämys korsussa sekä majoittuminen Spa Hotel Haminassa